Yhteistyön aloittaminen
Tehtävänämme on ottaa vastuu asiakkalle toimitettavien palvelujen tuottamisesta ja kehittämisestä.
Tehtävänämme on ottaa vastuu asiakkalle toimitettavien palvelujen tuottamisesta ja kehittämisestä.
Monesti tämä tarkoittaa sitä, että otamme haltuun asiakkaan nykyisen palvelutoiminnan, ja henkilöstö siirtyy palvelukseemme vanhoina työntekijöinä. Kaikki tällaiset haltuunotot ja sopimusstartit valmistellaan ja suunnitellaan erittäin huolellisesti. Tässä on yksi esimerkki, miten yhteistyö lähtee liikkeelle - askel askeleelta
Jokainen yhteistyösuhde alkaa tapaamisella. Se ei sido kumpaakaan osapuolta, vaan tavoitteena on tutustuminen. Kerromme toiminnastamme ja vastaamme kysymyksiin. On myös tärkeää, että saamme tietoa yrityksenne nykyisestä palvelutoiminnasta ja mahdollista muutostoiveista. Haluatteko esimerkiksi nostaa tai laskea palvelutasoa? Entä onko teillä omaa henkilöstöä, jonka voimme ottaa palvelukseemme? Meillä ei ole standardiratkaisuja, vaan räätälöimme tarjouksemme kunkin asiakkaan tilanteen, toiveiden ja tarpeiden mukaan.
Analysoimme yrityksenne palvelutarpeet ja yhdistämme tulokset aiemmista toimeksiannoista saamiimme kokemuksiin. Niiden pohjalta laadimme ehdotuksen tukipalveluidenne tuottamisesta ja kehittämisestä.
Kun olemme sopineet yhteistyön aloittamisesta, alkaa sopimuksen laatiminen. Coorilla on pitkä kokemus kokonaisvaltaisten ja joustavien sopimusten tekemisestä. Sopimuksen ansiosta sinun on myös helppo seurata laatua,
palvelutasoa ja kustannuksia.
Kehitämme aktiivisesti henkilöstömme osaamista. Uudet työntekijät saavat perehdytyksen ja jatkuvaa ohjausta työssään. Vuosittain toteutettavan henkilöstötutkimuksen avulla arvioimme omaa toimintaamme ja teemme henkilöstöltä saamamme palautteen perusteella kehitystoimenpiteitä.
Toimiva yhteistyö perustuu jatkuvaan vuoropuheluun. Asiakkaana saat yhteyshenkilön, joka vastaa siitä, että kaikki toimii sovitulla tavalla ja palvelut tuotetaan sovitusti. Voit aina kääntyä yhteyshenkilön puoleen kaikissa palveluntoimitukseen ja sopimukseen liittyvissä asioissa. Säännölliset tapaamiset, jatkuva vuoropuhelu ja yhdessä sovitut raportointi- ja seurantamenetelmät varmistavat yhteistyön onnistumisen suunnitellusti.
Kuinka voimme auttaa?
Haluaisitko kuulla lisää palveluistamme? Voit ottaa yhteyttä joko lomakkeella tai lähettämällä meille sähköpostia: myynti@coor.com